Haaveiletko sijoittamisen aloittamisesta, mutta sinulla ei ole siihen ylimääräistä rahaa?

Ei hätää! Lue kirjoitukseni, jossa autan sinua löytämään rahaa taloudestasi. Kerron, miten manageroimalla rahaa paremmin voit löytää rahaa myös sijoitettavaksi. Olen itsekin ollut siinä tilanteessa, että sijoittaminen on ollut absurdi ajatus. Kun muutin omaa ajatusmalliani ja opettelin manageroimaan rahaa paremmin, huomasin, että ei tarvitsekaan olla valtavat tulot vaan pelkästään rahojen tarkempi hallinnointi voi jo riittää.

Budjetointi on avain onneen

Avain taloudelliseen mielenrauhaan on budjetti - tuo aivan liian vähän käytetty työkalu henkilökohtaisessa taloudessa. Mielestäni ihan jokaisen ihmisen tulisi budjetoida talouttaan! Budjetin tarkkuudesta voidaan joustaa, mikäli tulot on hyvät ja ylijäämää jää helposti. Jos tulot on pienet, myös budjetti saa olla tarkka. Ne ihmiset, jotka tietävät mihin raha menee, pystyvät helpoiten muokata omaa taloudellisesta tilannetta. Budjetin laatiminen on ensimmäinen askel kohti oman talouden hallintaa ja sijoittamisen aloittamista.

Oma budjettimallini

Minun budjettimalli on vuosien saatossa hioutunut aina vain paremmaksi ja automaattisemmaksi. Pidän pääbudjettiani excelissä, jota tarkennan harvakseltaan. Se toistuu kuukausittain samanlaisena. Esimerkiksi asumisen kulut pysyy kuukausittain samansuuruisina. Pääbudjetin lisäksi ennen kuun vaihetta käytän hetken seuraavan kuukauden erityispiirteiden miettimiseen. Onko tiedossa esimerkiksi juhlia tai matkustelua ja tarvitseeko lapset uusia vaatteita tai harrastusvälineitä? Tämän perusteella jätän itselleni käyttörahaa tarpeen mukaan.

Palkkatililtäni lähtee palkkapäivänä automaattiveloituksena rahaa toisille tileille. Olemme laskeneet, paljonko meillä on vuosittaisia kiinteitä kuluja ja laitamme oman osuuden kuluista yhteiselle tilille. Kiinteiksi kuluiksi lasken asumisen kulut, auton kulut, lasten harrastusmaksut ja ruokaostokset. Voit lukea tarkemmin näistä menoeristä täältä.

Ruokaostoksille on hyvä olla ihan oma tilinsä (ainakin meillä on erittäin tarpellinen!). Ilman erillistä ruokatiliä olisin varmasti moneen kertaan käyttänyt laskuihin varatut rahat ruokakauppaan. Jos et ole aiemmin laskenut kiinteitä kuluja kuukautta kohden, tiedän, että ajatus vaikuttaa työläältä. Lupaan, että se palkitsee! Ja kun sen on kerran tehnyt, riittää kun taulukkoa päivittää vaikka kerran vuodessa tai silloin kun huomaat, että joku menoerä muuttuu.

Perheen yhteisten kiinteiden menojen lisäksi minulla on toki myös omia, kuukausittain toistuvia menoja. Näitä ovat muun muassa sijoituslainan lyhennys, sijoittaminen ja hyväntekeväisyys. Palkkapäivänä palkka oikeastaan vain käy käyttötililläni ja lähtee siitä automaattisesti sijoitustilille, lainanlyhennystilille, säästötileille ja yhteisille tileille. Jos näyttää siltä, että käyttötilille jää vielä "liikaa" rahaa, laitan sen heti sivuun muualle, esimerkiksi extrasijoituksiin. Näin raha ei polttele taskussa ja vaadi kuluttamaan, vaan se saa mennä sijoituksiin kasvamaan.

Laadi oma budjetti

Jos et vielä ole laatinut budjettia, tee se nyt! Uskon, että laatimalla budjetin, löydät rahaa myös sijoitettavaksi. Muista, että sijoittamisen voi aloittaa vain 15 eurolla kuukaudessa. Jos vielä tuntuu tiukalta, mieti, onko sinulla joku sellainen kuluerä, jota voisit pienentää tai poistaa kokonaan? Kun omaa rahankäyttöään tarkastelee kriittisesti, voi sieltä löytyä isojakin eriä, joista nipistäminen ei juuri vaikuta elämänlaatuun.

Vaikka budjetti näyttäisi vielä punaista, älä luovuta. Seuraamalla kulutusta muutaman kuukauden ajan, opit tuntemaan taloutesi sudenkuopat ja keksimään, miten niistä pääsee yli.

Kulutusluotot ja luottokorttivelka

Jos budjetti näyttää edelleen liian tiukalta, voi syynä olla kulutusluotot, joiden kuukausierät saattaa lohkaista isonkin osan kuukausittaisista tuloista. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan velkojen vyöryttämismalliin, josta voit lukea lisää Johannan postauksesta.

Ideana on listata kaikki huonot velat pienimmästä suurimpaan ja lyhentää kaikkia muita velkoja minimisummalla paitsi pienintä velkaa. Etsi siihen taloudestasi sopiva ylimääräinen rahasumma, jonka pystyt kuukausittain käyttämään ylimääräiseen lyhennykseen. Lyhennä pienintä velkaa ylimääräisellä summalla kunnes koko velka on maksettu ja käytä sitten laittamasi ylimääräinen summa + pienimmästä velasta jäänyt normaali lyhennyserä toiseksi pienimpään velkaan. Toimi näin kunnes olet lumipallon lailla saanut huonot velkasi maksettua. Löydätkö tämän jälkeen rahaa sijoitettavaksi?

Lisätulot

Yksi vaihtoehto löytää rahaa sijoitettavaksi on hankkia lisätuloja. Pieniä töitä voi kysellä vaikka Facebookin työnhakupalstoilla. Lastenhoitoa, koiran ulkoilutusta tai vaikka leivontaa voi tehdä silloin tällöin, josta saa pienen summan edelleen sijoitettavaksi. Voit myydä kirpputorilla tavaroita, joita et enää tarvitse. Entä, jos vuokraat omaa kotia Airbnb:n kautta omien reissujen aikana? Tai osaatko jotain, josta voisit tehdä itsellesi sivutoimisen bisneksen? Jos rahatilanne on kertakaikkiaan tiukka, käytä luovuuttasi. Keksit varmasti jotain, joka sopii sinulle!

Tärkeintä on aloittaa nyt

Ajatteletko vielä, että aloitat sijoittamisen sitten, kun sinulla on ylimääräistä rahaa? Aika kuluu ja huomaat, että vuosia on kulunut, eikä rahaa jää edelleenkään sijoitettavaksi. Siksi kannustan sinua aloittamaan heti! Ota selvää missä kohtaa budjetissasi on joustovaraa. 15 euroa kuukaudessa voi tuntua turhalta, mutta kun aloitat, olet askeleen edempänä. Se antaa sinulle motivaatiota etsiä lisää sijoitettavaa. Jos et vielä tiedä, miten sijoittaminen aloitetaan, löydät hyvät ohjeet täältä.

Autan mielelläni sinua budjettiin liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä sähköpostitse essi.lassila@gmail.com niin vastaan sinulle.

Essi

P.s. Muita ottaa Rahamedian Instagram seurantaan! Siellä on päivittäin hyvää asiaa sijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyen.

Edellinen
Edellinen

Markkinakuulumisia osakemarkkinoilta

Seuraava
Seuraava

Markkinakatsaus - viikko 30