Nainen, varmista taloudellinen hyvinvointisi äitiydestä huolimatta!

Minulle tuli pyyntö kirjoittaa postaus äitien vaurastumisesta ja siitä, kuinka tärkeää on myös meidän äitien suunnitella taloudellista tulevaisuuttamme. Ensin mietin, että apua miten vaikea aihe! Mutta pikkuhiljaa huomasin, että onhan minulla tästä sanottavaa. Rahamedian naisten kanssa tulee välillä pohdittua sitä, miksi äidit sijoittavat vähemmän kuin isät ja ylipäänsä miksi naisten vaurastumiskeskusteluissa keskitytään useammin pihistelyyn arkisista asioista sen sijaan, että keskityttäisiin siihen, kuinka todellista vaurautta voisi luoda.

Lapset on meille kaikille äideille maailman tärkeimpiä aarteita. Niin tärkeitä, että siinä pikkulapsivuosina helposti laittaa oman itsensä taka-alalle ja keskittyy pelkästään lapsen hyvinvointiin. Pyydän sinua kuitenkin pysähtymään hetkeksi ja miettimään kuinka pikkulapsivuosista selvitään mahdollisimman välillä taloudellisilla kolhuilla.

Aihe on tärkeä, koska edelleen useimmissa perheissä päädytään lapsen synnyttyä siihen tilanteeseen, että äiti jää äitiysvapaalle ja siitä hoitovapaalle. Jos lapsia syntyy useampia, saattaa äiti olla työelämästä pois todella monta vuotta. Tällä vuosien töistä poissaololla on merkittävää vaikutusta niin naisen palkka- ja urakehitykseen kuin tulevaan eläkkeeseenkin.

Eri perheillä on hyvin erilaisia tapoja käsitellä raha-asioita

Olen valitettavasti seurannut sivusta useampiakin perheitä, joissa raha-asioita ei ole hoidettu reilusti ja viimeistään eron tullessa huomattu, että äiti jää lähes tyhjän päälle kotiäitivuosien vuoksi. Raha-asioiden iso kuva on jätetty miehen hoidettavaksi, kun äiti on keskittynyt arjen pieniin asioihin, lähinnä kauppalaskussa pihistelyyn ja lastenvaatteiden metsästämiseen kirpputoreilta. Mies on saattanut sijoittaa ja vaurastuttaa itseään naisen siitä edes tietämättä!

Usein äidillä on ollut aikaa hoitaa perheen juoksevat asiat kuten kaupassakäynnit, joten tilanne on voinut olla se, että äiti on käyttänyt kaikki tulonsa perheen hyväksi samalla kun isä on kerännyt omaisuutta. Ei kuulosta reilulta, eihän?

Olen törmännyt myös sellaiseen (mielestäni) käsittämättömään asiaan, että perheessä on jaettu yhteiset menot tasan riippumatta siitä, kuinka paljon tuloeroja on. Tietenkin jokainen perhe on omanlaisensa ja saa toimia kuten parhaakseen näkee, mikäli se on suhteen molemmille osapuolille ok.

Uskoisin, että jos toinen saa kotihoidontukea ja joutuu käyttämään kaikki säästönsä juokseviin menoihin samalla kuin toinen osapuoli elää täysin eri elintason elämää, ei asetelma voi tuntua kummankaan mielestä reilulta.

On tärkeää sopia reilusti, miten äidin taloudellinen hyvinvointi turvataan.

Puhu raha-asiat selväksi jo ennen lasten hankintaa

Tietenkin ideaali tilanne on puhua asiat selväksi ennen lasten hankintaa. Onko yhteinen tahto se, että äiti hoitaa lapsen kotona ja isä luo uraa? Miten äidin vuosien poissaolo töistä kompensoidaan, jotta äidin tulevaisuus on turvattu, tapahtui parisuhteelle mitä tapahtui? Miten kulut jaetaan vapaiden aikana reilusti? On selvää, että äitiysvapaiden aikana tulot tippuu huomattavasti, joten moni joutuu laskemaan elintasoa vapaiden ajaksi. Mistä päätetään yhteisesti säästää?

Jos tämä keskustelu on kuitenkin jäänyt tekemättä ja tilanteesi tuntuu nyt epäreilulta, kannattaa asia ehdottomasti ottaa puheeksi! Perheen perustaminen on yhteinen päätös ja samalla myös vastuu raha-asioiden isosta kuvasta kuuluu molemmille. Äidin tärkeä lastenkasvatustyö kotona mahdollistaa isän työssäkäymisen, jolloin molemmilla on oma, erilainen roolinsa perheen hyväksi.

Miksi isät sijoittavat useammin kuin äidit ja naisten vaurastumispalstat täyttyvät pihistelyvinkeistä?

Juttelin tästä ystäväni kanssa ja päädyimme siihen, että taustalla on todennäköisesti edelleen perinteiset miehen ja naisen roolit. Nainen nähdään vieläkin ihannepuolisona, kun hän huolehtii muista, ajaa yhteistä etua ja hoitaa kodin arkisemmat asiat. Miehet on kautta aikojen työskennelleet enemmän kodin ulkopuolella ja miehille on hiljaisesti myös sallittu paljon itsekkäämpi ote elämään.

Sijoittaminen saattaa lisäksi vaikuttaa liian vaikealta, jos ei vielä tiedä siitä paljoa ja siksi voi olla luonnollisempaa keskittyä säästämisnäkökulmaan. Säästäminenkin on tärkeää ja on elämäntilanteita, joissa joutuu keskittymään enemmän pihistelyyn kuin todelliseen vaurastumiseen. Jottei pelkkä pihistely jää päälle, kannattaa muistaa, että nopeampi ja helpompi tapa vaurastua löytyy muualta.

Nainen, pidä puolesi ja turvaa tulevaisuutesi!

Naisten ja miesten välisiä palkkaeroja koskevan tunnetun laskelman mukaan naisen euro on 80 senttiä, mutta työeläkkeessä sukupuolten välinen ero on vielä suurempi. Miehen työeläke-euro on naisella vain 65 senttiä.  (*artikkeli hoitovapaa syö äidin eläkettä.) Kuulostaa hurjalta ja ehdottomasti siltä, että asiaan tulee kiinnittää huomiota!

Pidä siis huolta, että perheessänne keskustellaan raha-asioista myös eläkekertymä huomioiden. Talousasiat tulee hoitaa perheessä oikeudenmukaisesti vaikka pienten lasten kotihoito olisi äidin vastuulla.

Yksi tapa huolehtia äidin eläkekertymästä voi olla vaikka kuukausisäästää äidin indeksirahastoon yhdessä sovittu summa perheen yhteisistä varoista. Pääasia on, että tulevaisuutta mietitään myös pidemmälle kuin parin vuoden päähän, koska vuosikymmenissä asiat kertaantuvat.

-Essi

HUOM! Tätä tekstiä ei tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta.

Edellinen
Edellinen

Näin seuraan menojani

Seuraava
Seuraava

Nainen — omista oma menestyksesi!