Vielä tovi sitten sijoituskeskusteluissa ei juuri naisia näkynyt. Sijoittaminen vaikutti olevan lähestulkoon miesten juttu. Toki sitä taustalla useampi nainen tekikin, muttei siitä juuri puhuttu. Viime aikoina sijoittamisessa naiset ovat nousseet myös valokeilaan. Erityisesti nuoremmat naiset ovat tuoneet omaa sijoittamistaan esiin ja puhuvat rahasta avoimesti. Näistä esimerkkinä muun muassa vuoden 2019 sijoittajaksi valittu Julia Thurén ja samana vuonna sijoittajatekona palkittu Mimmit sijoittaa.

Sijoitushaastatteluissa vanhemmat naiset sen sijaan ovat loistaneet poissaolollaan. Halusinkin tähän asiaan muutosta, joten haastattelin kahta vanhempaa naista, jotka rohkenivat kertoa oman tarinansa. Toivon näiden naisten tarinoiden inspiroivan myös vanhempia ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin.

Oma blogini ja kirjoitukseni kun kertovat sijoittamisen taipaleesta reilu kolmikymppisen perheellisen naisen silmin, joten on varmasti virkistävää kuulla asiaan hiemaan kokeneempaa näkökulmaa.  Mutta itse asiaan!

Tässä haastattelussa pääset kurkistamaan miten Leena Saarela, 60-vuotias yrittäjänainen sijoittaa ja millaisia askeleita on vaurastumisen eteen tehty. Leenan tarina on erittäin inspiroiva ja naisesta huokuu kokemus, yritteliäisyys ja periksiantamattomuus. Kaiken tekemisen punaisena lankana on kuitenkin merkityksellisyyden saavuttaminen, ei pelkän rahan hankkiminen itsessään.

Kerro hiukan itsestäsi ja taustastasi

Olen Leena Saarela, 60-vuotias nainen ja toimin yrittäjänä fysioterapiapalveluja tarjoavassa yrityksessäni. Viralliseen eläkeikääni on noin 3,5 vuotta. Peruskoulutukseltani olen fysioterapeutti, lisäksi olen erikoistunut työfysioterapeutiksi ja uroterapeutiksi. Olen myös opiskellut maisterintutkinnon sekä minulla on personal trainerin pätevyys.

Ansaitsen yrittäjänä huomattavasti paremmin (noin tuhat euroa kuukaudessa) kuin jos tekisin vastaavaa työtä toisen työnantajan palveluksessa. Työstä saatujen tulojen lisäksi saan kuukaudessa myös muutaman tuhannen euron edestä vuokratuloja kiinteistösijoitusyhtiöni kautta.

Millaisia sijoituksia sinulla on?

Omistan kiinteistösijoitusyhtiön yhdessä mieheni kanssa. Minulla on yrittäjän eläketurvavakuutuksen lisäksi vapaaehtoinen eläkevakuutus. Hassua, etten ole ennen ajatellut sitäkään, että tämä vakuutus on sijoittamista. Lisäksi minulla on sijoitusasunto sekä sijoitan Nordnetin rahastoihin.

Kasvupolkusi sijoittajana?

Lähdin mieheni kanssa verkostomarkkinointiin vuonna 2003. Ajattelimme, että sillä voisi tienata ylimääräistä rahaa, jonka voisi sijoittaa. Ostimme liikekiinteistön ja sijoitimme kaikki verkostomarkkinoinnista saadut varallisuudet siihen. Toimin aktiivisesti verkostomarkkinoinnissa 13 vuotta. Verkostomarkkinoinnissa tuli mukana loistava koulutusjärjestelmä, jossa opin lisää johtamisesta ja aloin ymmärtää rahataitoja. Kaikki se materiaali mitä sain ja koulutukset jotka kävin läpi, kehittivät pääkoppaani ja ajattelutapaani. Ymmärsin, etten voi levätä laakereillani, vaan minun pitää pystyä kehittämään itseäni.

Asuntosijoittajaksi päädyin hieman sattumalta. Sain autolainani maksettua vuonna 2011, ja siitä säästyi joka kuukausi useampi satanen rahaa. Olin tottunut summan menemiseen tililtäni, joten mietin, että mitä nyt sitten sillä rahalla teen. Pohdin, että ostaisinko sijoitusasunnon, johon poikani sanoi, että osta kolmio, niin hän voi perheensä kanssa muuttaa siihen vähäksi aikaa. Näin sitten teinkin. Nyt siinä on jo uudet vuokralaiset ja vuokratuloilla saan maksettua lainaa pois. Tämän lisäksi laitan siihen edelleen itse sen verran mitä autolainaa aikoinaan maksoin. Jos en olisi sijoittanut tuota rahaa, olisin varmasti tuhlannut ne johonkin. Sijoituskolmioni on reilun viiden vuoden päästä velaton.

Vuonna 2018 tuli vastaan Nordnet. Taisin törmätä tähän Facebookin Vauras Nainen-ryhmässä. Yksi vävyistäni oli avannut tilit perheelleen ja pyysin, että avaa minullekin. Siitä alkaen olen sijoittanut 100 euroa kuukaudessa. Sain ohjeeksi laittaa sinne sellaisen summan, jonka voisin käyttää johonkin turhanpäiväiseen ja minkä lähtemistä tililtä en juuri edes huomaisi.

Millainen sijoittaja olet?

Mielestäni olen passiivinen sijoittaja, en edes osaa määritellä itseäni sijoittajaksi. Olen kai vähän vahingossa ajautunut sijoittamaan. Olen kyllä kirjallisuutta lukenut ja seurannut mitä taloudessa tapahtuu, eivät nämä sijoitukset nyt itsestään ole minulle tipahtaneet. Rohkenen myös kokeilla ja tehdä asioita, en jää liiaksi pohtimaan. Sijoitusfilosofiani on, että raha tekee työtä puolestani. Rahaa menee kyllä aktiivisesti tililtä erilaisiin sijoituksiin, mutta melko passiivisesti niitä mietin.  

Mitä sijoittaminen on mahdollistanut sinulle? Miksi haluat vaurastua?

En usko, että minulla olisi varaa tehdä nelipäivästä viikkoa, jos en olisi yrittäjäksi ryhtynyt enkä olisi sijoittanut varallisuuttani.  On myös huojentavaa, ettei rahasta tarvitse murehtia, kun on löysää tilillä. Pääkoppa on kehittynyt myös, uskallan ottaa riskiä ja yrittäjätaustani puolesta tietenkin tämä on itsestäänselvyys.

Ajattelen niin, että kun itselläni on rahaa sopivasti, voin tarvittaessa antaa parempia alennuksia vähävaraisille asiakkailleni. Laitan mielelläni hyvän kiertämään. Uskon siihen, että kun antaa itsestään paljon, saa sen moninkertaisesti takaisin.

Mitä raha merkitsee sinulle?

Elämän keskipiste ei ole olla vauras. On hyvä, että rahaa on sen verran joka sopii itselleen ja omalle persoonalle ja tavalle elää. Tärkein pääoma on korvien välissä. Vaikka rahaa olisi, niin ei se korvien väli siinä kehity. Kun varallisuus kasvaa, pitää olla pää mukana. Ei saa unohtaa sitä, mistä on lähtenyt, rahan ei saa antaa sekoittaa päätä.

Kun on vähän rahaa se on ongelma. Ja kun on paljon rahaa, niin sekin on ongelma. Kokoajan pitää kikkailla muun muassa verojen maksun takia. Raha itsessään ei tyydytä.  Raha on minulle tärkeää, mutta on vaikea ajatella, että sitä pitäisi saada kokoajan lisää.

Vasta merkityksellisyys tuo rahaan arvon

Rahaan tulee arvo vasta, kun sillä saa ostettua jotain itselleen arvokasta, kuten aikaa tai iloa. Olen sitä mieltä, että raha ei saa arvoa, jos sen eteen ei ole joutunut tekemään työtä. Jos rahaa tulee ovista ja ikkunoista, epäilen, ettei rahaa osaa arvostaa.

Minkä verran seuraat talousuutisia ja mistä etsit tietoa sijoittamisesta? 

Seuraan Facebookin Vauras Nainen-sivustoa. Jossain sijoitusillassa olen joskus käynyt. Osakesijoittamisen termit ovat minulle vaikeita, eivätkä ne toisaalta kiinnosta niin paljoa, että jaksaisin niihin perehtyä. Haluan, että sijoittaminen on helppoa. Minun ikäpolveni ei juuri sijoittele, en edes tiedä oman ikäisiä miehiä, jotka sijoittaisivat. Toisaalta voi olla, että niistä ei vain puhuta.

Mitkä ovat seuraavat askeleesi sijoittamisen saralla?

Mietin, mitä teen eläkesäästörahoilla, kun kohta tulee ajankohtaiseksi nostaa ne. En ajatellut nostaa niitä taskuun tuhlattavaksi.  Osalla rahoista ilahdutan ja tuen lapsia ja lastenlapsiani. Todennäköisesti lyhennän reippaasti myös lainojani. Toisaalta nyt kun korot ovat alhaalla, niin ei kannattaisi vielä lyhentää. En pelkää velkaa. Jos velka on sijoitukseen, niin se on järkevää velkaa.

Yrittäjyydessä ja sijoittamisessa on paljon samaa

Olen sitä mieltä, että yrittämisessä ja sijoittamisessa on paljon samaa. Yrityksen perustaminen on rohkeaa, jopa hullunrohkeaa. Pitää olla riskinottokykyä, jotta uskaltaa hypätä pois turvallisesta palkkatyöstä. Yrittäjällä ei ole samanlaista turvaa kuin palkansaajalla.

Nuoret ovatkin tässä jo etumatkalla, kun ovat kasvaneet pätkätyökulttuuriin. Minun sukupolveni ajattelee, että kun kerran on hankkinut ammatin ja työpaikan, niin siinä sitten pysytään eläkkeeseen saakka.

Vaikka yrittäjälle raha on tietenkin elinehto jonka avulla firmaa voi pyörittää, se ei mielestäni saa olla lähtökohtana. Yrittäjyydessä raha on ikään kuin sivutuote.

Raha ei ole mitään sen rinnalla, kun on sisäinen palo ja intohimo tehdä omaa työtään rakastamansa asian äärellä ja auttaa ihmisiä.

Yrittäjyys on vaativaa ja alkuvaiheessa saa tehdä todella pitkää päivää. Mikäli yritys menestyy, se mahdollistaa yleensä paremmat ansiot ja vapauttaa aikaa. Mikään ei ole tullut ilmaiseksi minulle, olen tehnyt kovasti työtä oman menestykseni eteen. On mukava, että siitä saa nyt nauttia.

Minkä neuvon tai vinkin haluaisit jakaa muille saman ikäisille naisille?

Neuvoni on, että aloita sijoittaminen edes jollakin tavalla. Robert Kiyosakin kirjat olivat itselleni jollain tavalla herätteleviä, niitä suosittelen. Vaurastuminen helpottaa elämää, mutta rahan tavoittelu ei saa olla lähtökohta tekemiselle. Löydä itsellesi sopiva tapa vaurastua. Muista myös kehittää ajatteluasi ja ajattelutapaasi. Laakereillaan ei ole hyvä levätä, pitää tehdä asioita, jos jotain haluaa saavuttaa.

Suurkiitos Leena rohkeudesta jakaa tarinasi ja kasvupolkusi. Paljon onnea jatkoon ja kaikkea hyvää sinulle.

Huomio, että tämä haastattelu on tehty juuri ennen koronaepidemian laajamittaista puhkeamista Suomessa. Korona on vaikuttanut myös Leenan yrityksen toimintaan ja asiakaskato on ollut melko suuri. Suurin osa Leenan asiakkaista on riskiryhmäläisiä joiden terapiat ovat nyt tauolla. Leena kokee kuitenkin pienyrittäjien tukemisen ja lähipalveluiden ostamisen todella tärkeänä, jotta tämän haastavan vaiheen yli on mahdollisuus selvitä.