Käteiskassan merkitys taantumassa

[et_pb_section admin_label="section"][et_pb_row admin_label="row"][et_pb_column type="4_4"][et_pb_text admin_label="Text"]

Sain ensimmäiset osakkeeni 18-vuotiaana vuonna 2008 ja määrältään se oli merkittävä. Sijoittamista olen opiskellut itsenäisesti kaikki nämä 12 kulunutta vuotta. Kaikissa sijoitusneuvoissa korostuu käteiskassan tärkeys mahdollisessa talouden laskusuhdanteessa (..terveisiä Martin Paasille).

Viimeiset 12 vuotta olen elänyt aktiivista nuoruuttani –opiskellut, ollut töissä ulkomailla, ostanut ensimmäisen oman asunnon, saanutkaksi lasta, harrastanut – käyttänyt välillä osinkoja elämiseen, mutta myössäästänyt ja sijoittanut. Olen kaikki nämä vuodet tasapainoillut sijoittamisenja tavallisen arjen elämisen välillä. En halua elää kuin tuhlaripoika, mutta enmyöskään kituuttaa. Melkoista tasapainoilua.

Tuntuu, että palkka, joka tuli, myös meni. Joskus lapsilletulee siirrettyä muutama satanen rahastoihin, ja veronpalautuksista olenostanut itselleni osakkeita. Oma tili pyörii usein nollilla, kunnes on taaspalkkapäivä. En ole ollut huolestunut, koska onhan minulla kuusinumeroinensumma rahastoissa ja osakkeissa.

12 vuotta olen nähnyt kurssien nousevan, ja välillä niiaavan. Osakkeita en ole kovin paljoa ostanut, koska olen kokenut, että niiden hinnat ovat olleet kovin korkealla. ”Kaikkien sijoitusgurujen” ohjeiden mukaan olin ajatellut kerääväni käteiskassaa, jotta voisin ostaa osakkeita silloin kuin kurssit kävisivät alhaalla. Käteiskassan pitäisi vastata perheen 3-6 kuukauden menoja.

Kuinkas sitten kävikään?

Korona tuli ja heilautti maailmantaloutta. Käteiskassani on olematon. Ei edes yhden kuukauden palkkaa puskurina. Olin ajatellut, että eihän minulla ole hätää koska saisin nostettua rahaa myymällä osakkeita ja rahastoja! Mutta enhän minä nyt voi myydä, kun kurssit ovat sukeltaneet!

Ajoitus myymiselle tuntuu aina olevan väärä, siksi en yleensä ole myynyt mitään osakkeita. Yhtenä maanantaiaamuna salkun arvosta oli sulanut 25 tuhatta euroa aiemmasta viikosta. Yli vuosipalkkani verran. Osakkeiden suhteen en panikoi ja myyminen on viimeinen vaihtoehto tilanteessani. Niinpä lähdin aamulla taas normaalisti töihin.

Edelleen tilini pyörii nollilla, ja osakeostoihin ei tällä hetkellä ole varaa, vaikka olen tätä Mustan joutsenen hetkeä odottanut. Kukaan ei tiedä, olemmeko nähneet kurssien pohjat, vai onko se vasta edessä. Omalta osaltani toivon, että näemme pohjan syksyllä, johon mennessä olisin ehtinyt keräämään rahaa osakkeiden ostoa varten.

Meidän perheessämme molemmat aikuiset lomautetaan ainakin osa-aikaisesti. Lapset ovat jääneet kotihoitoon, joka osaltaan tuo lisää kuluja perheemme talouteen, kun esimerkiksi ruokakulut kasvavat.

Ensimmäisenä otin yhteyttä omaan pankkiini ja hain lainanlyhennystä. Ajattelin vuoden lainanlyhennyksellä kerääväni itselleni hieman puskuria, mutta tänään sain pankilta viestin, että he myöntävät näin aluksi vain kuusi kuukautta lyhennysvapaata. Perheemme talous ei ole kaatumassa, mutta yleinen markkinatilanne horjutti uskoani tilanteeseemme ja huomasin, miten omat rahahanani sulkeutuivat nopeammin kuin koskaan aiemmin.

Olen lykännyt kaikkia mahdollisia menoja, suunnitellut viikon ruokalistat huolellisemmin kuin koskaan, kotona olemalla säästänyt polttoainekuluissa ja harkinnut suoratoistopalveluiden irtisanomista (toistaiseksi Netflix on saanut toimia lastenvahtina muutaman tunnin päivästä etätöiden ajan : ) )

Oikeastaan nyt on väärä ajankohta panikoida ja säästää –pelon ja epävarmuuden aikana meidän tulisi käyttää palveluita, jotta saisimmepidettyä yrityksien ja talouden pyörät pyörimässä. Ihmisillä tulisi olla töitä,rahaa ja uskallusta käyttää rahaa. Jos kaikki alkaisivat nyt samanaikaisestisäästämään ja himmailemamaan rahankäytössään, mahdollinen taantuma vainpitkittyisi.

Nyt olisi se Kreivin hetki, jolloin tuota käteiskassaatulisi käyttää. Niin omaan, kuin yhteiseen hyvään.

Tänä vuonna lupaan käydä paikallisella hierojalla jamatkustaa vain kotimassa – kunhan vain ensin selviämme pandemian yli!Turvallista kevättä <3

Miksi 3-6 kuukauden käteiskassa?

  • pelivaraa omaan talouteen taantumassa tai kriisissä
  • mahdollinen lomautusrahojen viivästyminen ei aiheuta stressiä
  • mahdollinen irtisanominen/työn loppuminen ei kaada taloutta tai aiheuta velkaantumista
  • voit löytää hyviä sijoituskohteita, kun osakekurssit laskevat
  • käteisen tarpeessa sijoituksia ei kannata realisoida ”liian halvalla”, koskee myös asuntosijoituksia



Tekstin on kirjoittanut Rahamedian lukija, joka halusi jakaa tarinansa, mutta pysyä anonyymina :)

[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]

Edellinen
Edellinen

Palkkatöistä yrittäjäksi - tämä kaikki muuttui

Seuraava
Seuraava

Asuntosijoittajan verotus