Millin takana

Olen 35-vuotias ruuhkavuosia elävä nainen. Päivätyökseni toimin asiantuntijana elintarvikehankinnan parissa food service -alan tukkuliikkeessä. Opiskelen myös MBA-tutkintoa kasvujohtamisesta. Olen kotoisin Oulusta, mutta muutin töiden perässä pääkaupunkiseudulle kohta kymmenen vuotta sitten.  Perheeseeni kuuluu aviomies ja 5-vuotias vilkas poika.

Olen aina nauttinut itseni kehittämisestä ja pyrin siihen, että opin jatkuvasti uutta. Hyvinvointi ja kaikki siihen liittyvät asiat kiinnostava minua kovasti. Taloudellinen hyvinvointi on vahva osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Sijoittaminen ja systemaattinen vaurastuminen on itselleni vielä melko uutta, mutta olen valtavan innoissani aiheesta. Iso osa vapaa-ajasta meneekin tämän teeman ympärillä pyöriessä ja aihetta opiskellessa.

Miksi minä sijoitan?

Puhutaan, että sijoittaminen on uusi fitness, sillä se kiinnostaa niin valtavasti, etenkin nuoria ja naisia. Tämä on ihan superhyvä juttu, ja mielestäni myös aika luonnollinen siirtymä itsensä kehittämisen teemasta toiseen. On hyvä, että omasta elämästä halutaan ottaa vastuu, ja yksi tärkeimpiä teemoja on taloudellisen vastuun ottaminen ja taloudellisen turvan saavuttaminen.

Olen hieman skeptinen siihen, että eläkejärjestelmä toimii siinä vaiheessa, kun jään itse eläkkeelle. Eläkeikä nousee koko ajan, enkä haluaisi tilannetta, että joudun seitsemänkymppisenä olemaan töissä, jos en niin itse halua. En myöskään halua olla pelkästään eläkkeen ja valtion tukien varassa, vaan haluan, että minulla on riittävästi passiivisia tulonlähteitä pitämään yllä mielekästä elämänlaatua. En usko, että olen valmis tinkimään jo saavutetusta elämänlaadusta. Haluan kyetä nauttimaan elämästä ja toteuttaa itseäni. Myös eläkeiässä haluan matkustella, harrastaa kulttuuria ja panostaa ulkona syömiseen. En halua sellaista vanhuutta, että joudun kärvistelemään ja pihistelemään joka ikisessä asiassa.

Elämästä ei ikinä tiedä, mitä se heittää vastaan, eikä esimerkiksi sairastumisia voi ennakoida tai hallita. Toki on mahdollista myös menettää varallisuutta, mutta uskon, että ajan hermolla pysymisellä ja mahdollisilla korjausliikkeillä voi ylläpitää ja kasvattaa varallisuuttaan.

Tavoitteena milli

Tavoitteenani on miljoonan euron varallisuus. Tämä ei tarkoita siis miljoonan euron pankkitilisaldoa vaan sitä, että tämä miljoona euroa koostuu sijoituksista, rahastoista, kiinteistöistä ja ehkä jostain muustakin.

Minkä reaktion tavoitteeni sinussa muuten herätti?

Kun olen kertonut tavoitteeni, reaktio on usein ollut nauruun pyrskähtäminen. En ole loukkaantunut tästä, sillä eivät vastaanottajat ole sitä pahalla tarkoittaneet.  On ymmärrettävää, että tämä voi aiheuttaa hilpeyttä, sillä kyllähän se kuulostaa aika mahtipontiselta sellaisen ihmisen korviin, joka ei ole koskaan vaurastumista tavoitteellisesti miettinyt. 

Vastaavasti kun olen kertonut tavoitteeni vaurastumista harjoittavien kesken, reaktio on ollut aivan toisenlainen. Kun kerroin tavoitteeni ihanille Rahamedian naisille, ei kukaan heistä räpäyttänyt silmääkään. Sain vain nyökkäyksiä ja komppausta siitä, että tuohan on täysin realistinen tavoite ja aivan varmasti tulen sen saavuttamaan.  Tämä siksi, koska he tietävät, ettei sen saavuttaminen ole mitään rakettitiedettä. Kun seuraat minun ja Rahamedian tarinoita, huomaat myös, että vaurastuminen on sinunkin saavutettavissasi, jos vain näin päätät haluta.

Ja miksi juuri miljoona euroa, eikö vähempikin riittäisi? Varmasti riittäisi, mutta olen kuullut sanonnan, että tavoite pitää asettaa niin korkealle, että se hieman hirvittää. Miljoonan euron eli millin (kuten bloginikin nimi on) tavoittelu on myös houkuttelevan mahtipontista. Minunlaiselleni keskituloiselle ja tavalliselle tallaajalle, tavoitteen saavuttaminen ei todellakaan ole läpihuutojuttu.

Raha ei tuo onnea, mutta elämää se helpottaa

En ole niin sinisilmäinen, että kuvittelisin rahan tuovan onnea. Onni tulee aivan muista asioista kuin pankkitilin saldosta. Uskon kuitenkin, että se, ettei rahasta tarvitse stressata parantaa elämänlaatua ja lisää valinnanvapautta. Haluan myös, että voin tarjota perheelleni taloudellista vakautta ja turvaa. Toivoisin myös, että voisin vähentää palkkatyön tekemistä jossain vaiheessa ja käyttää tästä vapautuvan ajan esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. 

Milli-blogin tavoitteena on pyrkiä puristamaan kimuranteistakin sijoitusaiheista selkeitä ja helposti ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Toivon, että voin pohdinnoillani inspiroida ja rohkaista kaltaisiani, ihan tavallisia ihmisiä, kiinnostumaan sijoittamisesta ja vaurastumisesta. Uskon, että jos minä pystyn tähän, niin pystyt sinäkin.

Tervetuloa mukaan kanssani oppimismatkalle!

-Etta

PS. Jos haluat seurata vaurastumiseni taipaletta Instagramin puolella niin klikkaa tänne. 🙂