Tämä on nyt oiva hetki tarkastella hieman kuluneen syksyn markkinoita, mikä on piensijoittajia puhututtanut ja mihin tulevina lähiviikkoina kiinnittää huomiota. Eli, tässä blogissa käsittelyssä viime viikkojen korjausliike, ennakointia yhtiöiden kolmannen vuosineljänneksen tuloksista ja miettimistä onko arvosijoittaminen yhä ajankohtaista.

KORJAUSLIIKETTÄ ILMASSA

Osakkeet ovat nousseet sen verran nopeasti, että odotukset korjausliikkeelle ovat kasvaneet, ja syyskuussa liikettä on nähtykin. Ovat muutamat jopa ennättäneet miettiä onko laskusuhdanne alkamassa, mutta yleisin ’veikkaus’ on, että kyseessä on korjausliike.

Erityisesti jenkkien pörssissä tämä korjausliike on ollut nähtävissä. Teknologiavetoinen Nasdaq on kokenut jopa noin -10 prosentin laskun. Selityksinä on niin koholla olevaa arvostustasoa, suurvaltasuhdehuolia, koronapelkoja, FED:n kykenemättömyyttä tarjota seuraavaa elvytyspakettia. Varmasti syitä löytyy edellisistä kuin myös siitä, että moni sijoittaja on kotiuttanut voittojaan.  SP500 indeksi myös saanut kokea. Tämänkin osalta tulee muistaa, että elokuussa vasta käytiin ATH-lukemissa (3588) ja tätä vasten oli odotettavissa, että jossain vaiheessa ’hengähdystauko’ tulee. Nyt syyskuun aikana on taidettu alimmillaan käydä reilussa 2230 pisteessä. Tulevasta on tehty erilaisia veikkauksia, että jopa voitaisiin mennä kesäkuun 3050 tasolla, tai toisaalta loppuvuonna vielä uusia huippuja tavoitella.

Helsingin pörssissä ei (vielä) yhtä suurta korjausliikettä ole nähty. Kulunut viikkohan lähti liikkeelle laskusuunnassa, mutta palautui siitä sitten. Helsingin pörssissä on osakkeita niin eri toimialoilta, joten siinä suhteessa nähtiin liikkeen alas- ja ylöspäin, siinä missä esimerkiksi Kemira oli laskussa, niin usea yritys julkisti positiivisen tulosvaroituksen ja sitä kautta päätyi nousuun (tästä alla lisää). Sijoittajalle nämä korjausliikkeet voivat olla hyviä ostopaikkoja, toki riippuu taas oman sijoitussuunnitelman aikahorisontista ja siitä millaista tuottoprosenttia haluaa saada. Kaiken kaikkiaan, liikettä tullaan varmaan loppuvuoden aikana näkemään enemmänkin.

ODOTUKSIA Q3 TULOSTEN SUHTEEN

Nyt hiljalleen katse suuntautuu kolmannen vuosineljänneksen tulosten miettimiseen. Onko kulukuurit jatkuneet, ovatko samat Q2 tulosyllättäjät yhä vahvoilla? Onko kotoilu ollut yhä jatkuva trendi? Moni kysymyksiä varmasti mielessä. Kokonaiskuvassa, mitä todennäköistä, että kovempia kolauksia voi olla luvassa, Suomi vahvasti vientivetoisena taloutena tulee hieman jälkijunassa, ja siitä onkin jo merkkejä ilmassa. Tilastokeskus uutisoi, että teollisuuden uudet tilaukset ovat laskeneet vuodentakaisesta noin 28,5 prosenttia. Tarkalleen ottaen kemianteollisuudessa tilaukset laskivat 7,7 prosenttia, Metalliteollisuudessa laskua oli 31,4 prosenttia ja paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 31,7 prosenttia edellisvuodesta.

Voisi olettaa, että surkeista tuloksista tulevat kertomaan esimerkiksi Outokumpu, Stora Enso ja UPM. Ravintola- ja matkailualan haasteet ovat luonnollisesti myös jatkuneet, joten esimerkiksi Noho Partnersin, Finnairin ja Viking Linen surkeisiin tuloksiin ei muutosta ole luvassa (Wärtsilä myös lukeutuu samaan listaan). Kuitenkin, mielenkiintoista on aina kuulla arviota tulevasta kehityksestä.

Toisaalta, Suomessa tällä kolmannella vuosineljänneksellä maa ollut enemmän ‘avoin’ kuin edellisellä kvartaalilla. Lisäksi Kiina on on palautunut nopeasti, joten se myös edesauttaa tiettyjä yhtiöitä. Joten ‘kovia tuloksia’ Helsingin pörssissä on myös luvassa siitä antaa osviittaa myös se, että positiivisen tulosvaroituksen antaneita yhtiötä on jo tässä vaiheessa useampi, kuten:  

  • Kone: Kone on hyötynyt siitä, että Kiina selvisi koronakriisistä suhteellisen nopeasti ja uuslaitetilauksia tähän yhtiölle tärkeään markkinaan on tullut. Koneelle tasaista kassavirtaa tuo palveluelinkaarimallin mukainen huoltoliiketoiminta.
  • Verkkokauppa.com: on kyennyt hyötymään koronaviruspandemian vauhdittamasta kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta, joka on johtanut verkkomyyntikanavien myynnin voimakkaaseen kasvuun sekä kuulemma myös kovempi katteisia tuotteita on mennyt hyvin
  • Kesko: vähittäiskauppa pysynyt vahvana, rakentaminen ja talotekniikka jatkaneet kasvuun ja foodservice-liiketoiminta toipunut hyvin keväästä) sekä
  • (jopa) Marimekko (!!!!): yhtiön mukaan vähittäismyynti veti Suomessa kesällä odotuksia paremmin, tukkumyynnin loppuvuoden odotukset ovat parantuneet sekä jo aiemmin kiitelty kulukuuri on tuonut arvioitu suurempaa säästöä.

Pakko nyt kuitenkin itse näistä ’vihreästä kasvusta’ kiinnostuneena todeta mielenkiintoinen seikka, eli ei voi olla näkemättä ristiriitaa edellisessä: Kolme edellistä liittyy enemmän tai vähemmän kulutukseen (no Konekin tavallaan, kun kiinalaisille myy hissejä ja liukuportaita kauppakeskuksiin). Nyt eletään niin mielenkiintoisia aikoja, kun samaan aikaan pitäisi elvyttää, jotta yritykset tekevät hyvää tulosta ja pystyvät työllistämään toisaalta on #ilmastohätä tyyppisiä julistuksia, eli olisi hyvä suhtautua kriittisesti kuluttamiseen. Nämä vaikuttavat luonnollisesti sekä omaan kuluttajakäyttäytymiseen kuin myös siihen piensijoittajana analysoi yhtiöitä.

Mutta takaisin itse asiaan… Edellisiltä yhtiöiltä voidaan varmuudella odottaa hyvää tulosta, mielenkiintoista myös nähdä mitä aiemmin yllättäneet, kuten Harvia ja Tikkurila sekä Kamux ja Musti & Mirri tarjoilevat.

ONKO ARVOSIJOITTAJAN AIKA OHI?

Arvosijoittaminenhan käytännössä meinaa sitä, että sijoittaja ostaa osakkeita, jotka ovat arvostuskertoimilla mitattuna edullisia. Arvosijoittaja perinteisesti arvioi yhtiön markkina-arvoa suhteessa yhtiön tase-arvoon sekä esimerkiksi oman pääoman tuottoa. Viimeaikainen kurssinousu on tehnyt sen, että arvosijoittaja voi kokea, ettei enää mitään kohtuullisesti hinnoiteltua ostettavaa löydy. Moni suomalaista pörssi- ja sijoittamiskeskustelua seurannut on varmasti huomannut uutisoinnin arvosijoittajaguru Jukka Oksaharjusta. Itsekin luonnollisesti suuresti arvostan hänen näkemyksiään. Oksaharju on nyt syksyn aikana paljastanut että on myynyt – jo tosin ennen koronaa kuulemma – suuren osan osakesalkustaan (Sammon on säilyttänyt). Tiivistäen, miten itse tulkitsen hän sanomansa, hän kokee, että osakkeista saatava tuotto-odotus on rajun kurssinousun jäljiltä nyt niin vähäinen, ettei yritysriskin ottaminen sen vuoksi kannata. Hän ei ole ainut, joka on sitä mieltä, että matalien korkojen ja keskuspankkien rahanpumppauksien seurauksena, että fundamentit ovat menettäneet merkitystään.

Toisaalta Taalerin salkunhoitaja Viktor Lindell totesi Kauppalehden haastattelussa,  että markkina ajoittain tekee uudelleenhinnoittelua, jolloin liikaa nousee yhtiöt laskevat ja vastaavasti unohduksiin jäänet nousevat. Hän kehottaa etsimään yhtiöitä, jotka omaavat jonkin kilpailukyvyn, jonka avulla pärjäävät ja pystyvät etenemään myös (tulevan) hitaamman talouskasvun aikana.  Itse en osaa suoralta kädeltä mitään yksittäisiä yrityksiä nimetä, mutta varmaan tässä hieman tutkailen tilannetta paremmin, kun pohdin tulevia strategioita.

Ps. Voit liittyä Facebook sivustoni seuraajaksi, jossa tarjoilen useammin mielenkiintoisia markkinauutisia.