Kiinnostaako vaurastuminen? Näin aloitat sijoittamisen

*Kirjoitus sisältää kaupallisia linkkejä. En ole saanut rahaa tämän tekstin kirjoittamisesta, enkä saa rahaa myöskään lukukertojen mukaan, joten voit rauhassa lukea kirjoituksen. Teksti sisältää kaupallisia linkkejä ja ne ovat merkkattu tähdellä (*). Linkin klikkaaminen ei maksa sinulle mitään, eikä tuota minulle rahaa. Mikäli kuitenkin päädyt rekisteröitymään Nordnetin asiakkaaksi kirjoituksessa olevan linkin kautta, ansaitsen siitä komission. Tällä tavalla ansaitsen rahaa, mikä mahdollistaa blogin kirjoittamisen. Mikäli et halua, että minulle maksetaan komissiota, rekisteröidy Nordnetin asiakkaaksi muuta kautta. :)

Kiinnostaako vaurastuminen? Oletko seurannut Facebook-ryhmiä, joissa puhutaan sijoittamisesta, ja nyt aihe on alkanut kiinnostamaan sinuakin? Jos vastasit kyllä, niin mahtavaa! Olet oikeassa paikassa. Olen kirjoittanut tämän postauksen nimenomaan sinulle, joka haluat päästä alkuun sijoittamisessa, mutta se hieman jännittää.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi sijoittamisen perusteita, eli mitä sinun tulee huomioida, kun aloitat sijoittamisen. Lisäksi annan konkreettiset ohjeet, kuinka:

Miksi Nordnet? Olen itse Nordnet pankin asiakas, joten minun on helppo antaa konkreettiset ohjeet, kuinka askel askeleelta aloitat sijoittamisen. Samanlaisia ohjeita en pysty tarjoamaan muihin pankkeihin. Lisäksi Nordnet on sijoituspankki, jonka kautta sijoittaminen sujuu helposti ja päivittäiset pankkiasiat sekä lainat voit pitää jatkossakin valitsemassasi "kivijalkapankissa".

Ensimmäinen askel: avaa arvo-osuustili

Ensimmäinen askel sijoittamisen aloittamiseksi on *avata tili Nordnetiin. Tilin avaaminen ja asiakkaaksi rekisteröityminen on nopeaa (vie vain muutaman minuutin) ja maksutonta, eikä sido sinua mihinkään! Voit siis aina myöhemmin vaihtaa sijoituspankkia, mikäli niin haluat.

On erittäin tärkeää, että avaat tilin mahdollisimman pian, koska se konkretisoi sijoittamisen aloittamista. Ainainen suunnitteleminen ei auta, vaan on tehtävä konkreettisia asioita, jotta homma menee eteenpäin. Kun olet avannut itsellesi tilin, on aika tehdä kuukausisäästösopimus.

HUOM! Tässä tekstissä en anna sijoitussuosituksia tai -vinkkejä, vaan annan askeleet, kuinka konkreettisesti teet kuukausisäästösopimuksen. Sijoituskohde sinun täytyy valita itse. Saat kuitenkin myös ohjeet, joiden avulla voit valita sinulle sopivan sijoituskohteen. Voit myös aina myöhemmin muuttaa sijoituskohdetta.

Kuukausisäästösopimus ei ole sitova ja voit lopettaa sen koska vain haluat. Toki painotan, että sijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa, eikä sitä kannata lopettaa muutaman kuukauden, tai edes vuoden jälkeen. Sijoita siis sellaista rahaa, jonka olet valmis laittamaan sivuun pidemmäksi aikaa (+10 vuotta).

Toinen askel: valitse sijoituskohde ja sijoitettava summa

Kun olet rekisteröitynyt asiakkaaksi, on aika valita sijoituskohde sekä kuukausittain sijoitettava summa. Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi on sanonut, että olisi hyvä sijoittaa noin 3-5 prosenttia nettotuloista. Tämä on usein sen verran pieni summa rahaa, että sen "puuttumista" kuukausibudjetista ei huomaa tai tuon summan puuttuminen ei vaikuta elämänlaatuun negatiivisesti. Osa haluaa sijoittaa enemmän, jopa 40 prosenttia tuloistaan. Itse pyrin sijoittamaan vähintään 10 prosenttia tuloistani.

Laske siis, mikä on sinulle sopiva summa. Muista, että sijoitettavaa kuukausisummaa voi myöhemmin muuttaa suuremmaksi tai pienemmäksi. Minimissään täytyy kuitenkin sijoittaa 15 euroa kuukaudessa, mikäli sijoitat Nordnetin kuukausisäästösopimuksella.

Suurin pulma monelle tuntuu kuitenkin olevan sijoituskohteen valinta. Olen ymmärtänyt, että sijoittamisen aloittaminen jää juuri sen takia, ettei tiedä mihin tulisi sijoittaa. Voin kertoa, ettei ole yhtä oikeaa sijoituskohdetta, eikä kenelläkään ole kristallipalloa. Kannattaa valita rahasto, jossa on hyvää hajautusta. Hyvällä hajautuksella tarkoitan sitä, ettei rahasto sijoita esimerkiksi pelkkiin teknologia-alan yrityksiin, vaan siellä on laajasti eri alan yrityksiä. Tai jos haluat ottaa jonkun rahaston, joka sijoittaa vain tiettyyn alaan, suosittelen ottamaan rinnalle myös jonkun toisen rahaston, jossa on suurempi hajautus. Sijoituskohdetta voi myös vaihtaa, kun tietämystä ja osaamista karttuu, tai kun maailman tilanne muuttuu.

Tässä on seuraavaksi ohjeet, mistä voit etsiä sinulle sopivia rahastoja Nordnetista:

Kun olet rekisteröitynyt asiakkaaksi, löydät ylhäältä kohdan "Pörssit ja markkinat" --> sitä kautta pääset kohtaan "Rahastot", josta voit käydä etsimässä itsellesi mieluisan rahaston. Kun olet löytänyt itsellesi sopivan rahaston, kirjoita rahaston nimi ylös. Tarvitset sen, kun teet kuukausisäästösopimuksen.

Rahastot-välilehdellä voit suodattaa itsellesi mieluisia rahastoja, muun muassa sulkemalla pois eläinkokeet, aseet tai alkoholin. Vaikka et muuta suodatusta tekisi, niin kannattaa ainakin valita kohdasta "Rahastotyyppi" indeksi- tai osakerahasto. Tai mikäli haluat pienempää riskiä, niin sitten voit valita yhdistelmärahaston.

Jos suodatat rahastoja, kuten poissuljet eläinkokeet, huomaat nopeasti, että jäljelle jää melkeinpä vain korkeampikuluisia rahastoja. Mikäli haluat valita matalakuluisen rahaston, silloin et voi sulkea kovinkaan paljon pois "ei-toivottuja" ominaisuuksia. Suuremmat kulut eivät toki automaattisesti tarkoita huonoa rahastoa, ja jos haluat sijoittaa vastuullisesti voi olla, että silloin sinun täytyy hyväksyä hieman korkeammat kulut.

Ensimmäisestä valikosta vasemmalta voit valita rahastotyypin. Mikäli haluat sijoittaa matalakuluiseen indeksi- tai osakerahastoon, voit sen jälkeen myös järjestellä rahastot kulujen mukaan pienimmistä suurimpaan. Ensimmäiset neljä rahastoa ovat Nordnetin tunnettuja ja suosittuja kuluttomia indeksirahastoja. Indeksirahasto Suomi sijoittaa muun muassa Suomen pörssin 25 vaihdetuimpaan yritykseen OMX25 indeksin mukaisesti. Tuo rahasto on ollut monen valinta aloittaessa, koska se on kuluton ja siinä tulee hyvää toimiala hajautusta. Itse aloitin myös kolme vuotta sitten kyseisellä rahastolla.

Nordnet julkaisi juuri tiedon, että heidän valikoimiin on tullut neljä uutta indeksirahastoa! Indeksirahasto Maailma, USA, Eurooppa ja Kehittyvät markkinat. Kyseisissä rahastoissa on matalat kulut (alle 0,4%). Ehdottomasti hyviä vaihtoehtoja ainakin omaan sijoitussalkkuuni, koska kyseisissä rahastoissa saa hyvää hajautusta.

Kolmas askel - näin automatisoit sijoittamisen

Tekemällä kuukausisäästösopimuksen automatisoit sijoittamisen, jolloin sinun ei tarvitse joka kuukausi tehdä tätä uudestaan. On tärkeää, että sijoittaminen on kuukausittaista, eli säännöllistä. Ennen kuin aloitat kuukausisäästösopimuksen tekemisen, sinun tulee päättää, mihin rahastoon haluat sijoittaa sekä kuinka paljon.

Kuukausisäästösopimuksen pääset tekemään kohdasta "Sivuni" ja sen alta avautuvasta valikosta "Kuukausisäästösopimus"

Kun haluat sijoittaa rahastoihin, valitse "Aloita kuukausisäästäminen" Rahastot -kohdan alta. Mikäli haluat aloittaa sijoittamisen ETF-rahastoihin, sinun tulee tutkia ETF-rahastojen valikoimaa. ETF-rahastoista vain pieni osa kuuluu kuukausisäästösopimuksen piiriin. Lisäksi ETF-kuukausisäästösopimuksen hinta on 2.5 euroa kuukaudessa. Rahastoissa tätä kulua ei ole.

Kuukausisäästösopimuksen tekeminen on hyvin yksinkertaista. Kirjoitat summan, jonka haluat kuukausittain sijoittaa sekä päivän, jolloin osto toteutetaan. Tämän jälkeen kirjoitat Rahastot-hakukenttään rahaston nimen, johon haluat sijoittaa. Voit myös valita useamman rahaston. Mikäli sijoitat useampaan rahastoon, sinun tulee määrittää miten summa jaetaan noiden rahastojen kesken. HUOM. Jokaisen rahastoon pitää sijoittaa vähintään 15€/kk.

Automaattinen siirto verkkopankistasi

Kun kuukausisäästösopimus Nordnetiin on tehty, on aika tehdä automaattinen siirto verkkopankistasi Nordnet-tilillesi. Tähän kohtaan en pysty antamaan yksityiskohtaisia neuvoja, koska jokainen verkkopankki on erilainen. Voin kuitenkin kertoa, mistä löydät tarvittavat tiedot kuukausittaisen siirron tekemiseen.

Sijoittamisen aloittaminen Nordnet

Kun olet valinnut Talletus, tulet tälle sivulle. Tässä kohtaa valitsen ensin vasemmasta laidasta kohdan Tilisiirto. Tältä sivulta löydät kohdan "Miten teen tilisiirron?" --> paina siitä. Sen jälkeen sinulle avautuu uusi valikko, josta poimit tarvittavati tiedot. HUOM! Maksun siirtyminen Nordnet pankkiin sinun omasta pankistasi vie 1-3 arkipäivää. Mikäli teit siis kuukausisäästösopimuksem toimeksiantopäiväksi esimerkiksi aina kuun 15. päivän, suosittelen tekemään verkkopankista siirron aina kuun 12. päivälle.

Sijoittaminen aloittaminen Nordnet

Kun olet painanut kohdasta "Miten teen tilisiirron?", sen alta avautuu kuvan mukainen valikko. Itse olen Nordean asiakas, joten poimin valikosta Nordean tilinumeron. Kyseiset tilit ovat Nordnetin asiakasvaratilejä. Lisäksi keltaisen laatikon alla näkyy minun Nordnetin arvo-osuustilin tiedot. Tuosta kohdasta tarvitsen arvo-osuustilin viitenumeron, jota käytetään pankkisiirtoa tehdessä viitenumerona.

Kun tarvittavat tiedot on poimittu, voit siirtyä omaan verkkopankkiisi tekemään kuukausittaisen maksun. Nordean verkkopankissa tein sen normaalisti kohdasta, josta tekisin minkä tahansa tilisiirron/maksun. Painoin vain kohdasta, että maksu tehdään kuukausittain. Tällä tavalla summa lähtee joka kuukausi automaattisesti käyttötililtäni Nordnetin tililleni. Nordnetin tililtä puolestaan tapahtuu automaattisesti rahojen sijoittaminen, koska olen tehnyt kuukausisäästösopimuksen, johon ohjeet oli tässä kirjoituksessa aikaisemmin.

Tämä on hyvin yksinkertaista, eikä vaadi päiviä tai edes useita tunteja. Sijoittamisen aloittaminen on tosiaan näin yksinkertaista. Suosittelen aloittamaan sijoittamisen pikimmiten! *Rekisteröidy Nordnetin asiakkaaksi ja aloittamaan vaurastumisen. Toivottavasti kirjoituksesta oli hyötyä. Itse olisin ainakin kaivannut tämän kaltaisia ohjeita, kun aloitin sijoittamisen, joten toivon näistä olevan apua myös sinulle! :)

P.s. Muita ottaa Rahamedian Instagram seurantaan! Siellä on päivittäin hyvää asiaa sijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyen, sekä loistavia live-haastatteluja kokeneiltä sijoittajilta :)

HUOM! Tätä tekstiä ei tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta.

  • Johanna

Edellinen
Edellinen

tokmanni kasvatti myyntiään

Seuraava
Seuraava

Viimeisin asuntodiilini Englannissa: kuvat ja numerot