Net Worth.

Tästä termistä monelle tulee mieleen amerikkalainen kulttuuri, jossa usein nostetaan esiin ihmisen omaisuuden arvioitu määrä. Meistä suomalaisista nettovarallisuuden laskeminen saattaa tuntua kovin kylmältä ja turhaltakin: Miksi minun pitäisi moisesta välittää? Eikö ole tarpeeksi, että olen työssä ja pystyn maksamaan laskuni ja elämäni? Ja eikös Suomen sosiaalijärjestelmä vähintäänkin pidä minusta huolta, jos jotain sattuu?

Nettovarallisuuden laskeminen on kuitenkin oivallinen työkalu oman talouden rehelliseen tarkasteluun. Se paljastaa, mikä taloutesi tilanne oikeasti on ja onko sinulla kuluttajan vai sijoittajan ajattelutapa.

Mikä on näiden kahden ajattelutavan ero? Tarkastellaan asiaa kahden esimerkin valossa: Kalle Kuluttaja ja Sari Sijoittaja.

Kalle Kuluttaja

Kuvitellaanpa Kalle, jolla on kuluttajan ajattelutapa. Kalle Kuluttaja on hyväpalkkaisessa työssä ja näennäisesti varakas, mutta samaan aikaan kaikki tienatut rahat menevät kulutukseen tai velvoitteisiin (liabilities), eikä mitään ei jää säästöön tai sijoituksiin. Kalle elelee makeaa elämää: Kalle asuu keskustan parhaimmalla paikalla vuokralukaalissa, josta hän pulittaa maltaita kuukausittain. Hän ajelee hienolla autolla, shoppailee materiaa, tarjoaa baarissa kierroksia koko jengille sekä harrastaa kalliita harrastuksia ja matkustelua ystäviensä kanssa.

Kalle luottaa siihen, että työn tuoma raha riittää elintason kustantamiseen ja luottaa työn jatkumiseen myös tulevaisuudessa. Samaan aikaan hän ei ajattele pitkällä tähtäimellä talouttaan tai kasvata varallisuuttaan laittamalla osan rahoistaan sijoituksiin. Hän ei ajattele, mitä tapahtuisi, jos työ yhtäkkiä menisikin alta syystä tai toisesta tai hän joutuisi luopumaan hyväpalkkaisesta työstään vaikkapa heikentyneen terveyden vuoksi. Kalle kerää elämäänsä materiaa ja velvoitteita, mutta ei aitoa omaisuutta, joka olisi hänen taloutensa turvana pitkällä tähtäimellä ja joka tuottaisi passiivisesti.

Sari Sijoittaja

Kuvitellaan seuraavaksi Sari Sijoittaja. Hän on keskipalkkaisessa työssä ja tulee tuolla palkalla toimeen ihan mukavasti. Sari on onnistunut kasvattamaan varallisuutta ja omaisuutta pitkäjänteisellä säästämisellä ja sijoittamisella. Hän on ostanut itselleen omistusasunnon, jonka lainaa hän lyhentää kuukausittain. Sari Sijoittajalle on ehdottoman tärkeää, että jokaisesta palkasta menee edes osa sivuun sijoittamista varten. Näin hän on kasvattanut rahastosijoituksiaan sekä saanut vuosien aikana säästettyä rahat jopa parin sijoitusasunnon käsirahaksi.

Osa Sarin kuluttajamielisistä kollegoista ihmettelee, miten ihmeessä Sarin rahat riittävät sijoittamiseen. Sarin mielestä tämä ei ole ongelma: kysymyshän on lähinnä priorisoinnista! Hän pyrkii ostamaan vain välttämättömimmät tarpeet ja pitää maalaisjärjen mukana perheensä kuluttamisessa. Sarille on tärkeää ajatella taloutta pitkällä jänteellä ja luoda kestävää omaisuutta velvoitteiden sijaan.

Omaisuus vs. velvoitteet

Oletko sinä kuluttaja vai sijoittaja? Ota selvää tekemällä nettovarallisuuslaskelma taloutesi tilanteesta. Tätä varten tarvitset tiedot siitä, kuinka paljon sinulla on varallisuutta (assets) ja kuinka paljon sinulla on velvoitteita (liabilities).

Varallisuuslajit (assets):

  • reaalivarallisuus, kuten kiinteistöt, arvometallit, metsäpalstat, kulkuvälineet
  • rahoitusvarallisuus, kuten talletukset, sijoitusrahastot, osakkeet, eläkevakuutukset

Velvoitteet (liabilities):

  • lainat, kuten asuntolaina, pankkilaina, autolaina, opintolaina
  • Luottokorttivelat
  • Kulutusluotot

Varallisuutta arvioidessasi tarkastele varallisuutesi tämän hetkistä arvoa. Esimerkiksi, jos omistat asunnon, mikä on sen käypä markkinahinta tällä hetkellä ottaen huomioon mahdollisen arvonnousun tai -laskun? Jos esimerkiksi omistat auton, mikä sen käypä markkinahinta on ottaen huomioon mahdollisen arvonlaskun käyttöiän mukaan?

Velvoitteita arvioidessasi katso lainojesi, velkojesi ja muiden vastuiden tämän hetkinen tilanne: esimerkiksi, jos sinulla on asuntolainaa, kuinka paljon sitä on vielä jäljellä tällä hetkellä.

Nettovarallisuuden laskeminen

Nettovarallisuuslaskelman tekeminen on helppo laskutoimitus, joka näyttää sinulle taloutesi tämän hetkisen tilanteen. Tämä laskutoimitus kannattaa toistaa vähintäänkin neljännesvuosittain, jotta pysyt hyvin perillä taloutesi kehittymisestä ajan kuluessa. Laskukaava on yksinkertainen:

Varallisuus – velvoitteet = nettovarallisuus

Nettovarallisuuden laskentakaava

Hahmotetaan tätä vielä samojen esimerkkien, Kalle Kuluttajan ja Sari Sijoittajan kautta.

Esimerkki 1: Kalle Kuluttaja

Kalle on nelikymppinen mies, jolla on kaksi vuotta vanha Porsche-auto. Kalle pulitti autosta noin 100 000 euroa, josta hänellä on jäljellä autolainaa liki 65 000 euroa. Harmi vain, että kaksi vuotta vanhan auton arvo tippunut karkealta arviolta 77 %:iin ostohinnasta. Lisäksi hänellä on 10 000 euroa luottokorttivelkaa ja opintolainaa jäljellä reilut 5 000. Kallella on tällä hetkellä käyttötilillä muutama tonni.

KALLEN VARALLISUUS TÄLLÄ HETKELLÄ

Auto: 77 000 euroa

Talletukset käyttötilillä: 2 000 euroa

Yhteensä: 79 000 euroa.


KALLEN VELVOITTEET TÄLLÄ HETKELLÄ

Autolaina: 65 000 euroa

Luottokorttivelka: 10 000 euroa

Opintolaina: 5 000 euroa

Yhteensä: 80 000 euroa


Kallen nettovarallisuus on tällä hetkellä tuhat euroa pakkasen puolella:

79 000 euroa – 80 000 euroa = – 1000 euroa.

Esimerkki 2: Sari Sijoittaja

Sari on nelikymppinen nainen, joka on sisukkaasti siirtänyt osan tuloistaan sijoituksiin ja säästöön vuosien ajan. Lisäksi hän on jo reilusti ennen 30-vuotispäiväänsä ostanut omistusasunnon, jonka asuntolainaa hän on ehtinyt lyhentää jo yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi Sari on vuosien aikana sijoittanut pariin sijoitusasuntoon ja siirtänyt rahaa rahastoihin säännöllisesti jokaisesta kuukausipalkastaan. Sari ei omista autoa.

SARIN VARALLISUUS TÄLLÄ HETKELLÄ

Koti: 200 000 euroa

Sijoitusasunto 1: 65 000 euroa

Sijoitusasunto 2: 80 000 euroa

Rahastot: 20 000 euroa

Säästöt: 5 000 euroa

Yhteensä: 370 000 euroa


SARIN VELVOITTEET

Asuntolainaa jäljellä (koti): 80 000 euroa

Asuntolainaa jäljellä (sijoitusasunto 1): 43 300 euroa

Asuntolainaa jäljellä (sijoitusasunto 2): 69 500 euroa

Opintolaina: 1 000 euroa

Yhteensä: 193 800 euroa


Sarin nettovarallisuus: 370 000 euroa – 193 800 euroa = 176 200 euroa.

Kovaa ja korkealta

Kuten yllä olevista laskelmista huomaat, Kalle Kuluttajalla ja Sari Sijoittajalla on suhteellisen erilainen näkemys siitä, miten rahaa kannattaa käyttää. Kalle on kuluttajamielisellä asenteellaan luonut tilanteen, jossa hän on ns. “köyhä rikas”. Hyvistä tuloista huolimatta hänellä ei ole juurikaan muuta kiinteää omaisuutta tai varallisuutta kuin autonsa, joka kuitenkin jatkuvasti menettää arvoaan käytön ja vuosien myötä. Kallen nettovarallisuus on jo nyt miinuksella. Jos hän joutuisi lopettamaan työnsä, hän tipahtaisi kovaa ja korkealta näennäisen rikkaasta elämäntyylistään. Vaikka Suomessa on hyvä sosiaalijärjestelmä ja tuet, ne eivät riittäisi kattamaan Kallen totuttua elämäntyyliä. Hänen pitäisi siis nopeasti pystyä suhteuttamaan elämäntyylinsä uuteen elämäntilanteeseen sopivaksi, jotta hän ei ajautuisi talousvaikeuksiin. Kallella ei ole auton lisäksi mitään omaisuutta, joka häntä kannattelisi tai mitä hän voisi vaikean tilanteen tullen myydä.

Sari Sijoittajalla sen sijaan talous näyttää vakaalta. Hän on huolehtinut siitä, että hänellä on vakaa taloudellinen pohja, joka on syntynyt erityisesti kiinteistöomaisuudella (oma asunto sekä sijoitusasunnot). Koska asuntolainat lyhentyvät kuukausittain, Sarin omaisuus karttuu ja hänen nettovarallisuutensa kasvaa joka kuukausi. Sari ei suinkaan aio lopettaa sijoittamista tähän. Hän aikaa ostaa seuraavan sijoitusasunnon heti seuraavana vuonna ja jatkaa aktiivista rahastosijoittamista. Rahastot tuottavat mukavasti inflaation voittavaa korkoa – näin raha tuottaa ja kasvaa ilman, että Sarin pitää tehdä aktiivisesti töitä sen eteen. Ehkäpä tänä vuonna, hän avaa jopa uuden osakesäästötilin.

Lue Johannan artikkeli osakesäästötileistä

Lue artikkelini: Haaveena sijoitusasunto? Kymmenen askelta

Miten sinä haluat elää elämäsi?

Tee oma nettovarallisuuslaskelmasi jo tänään ja pohdi, miten sinä haluat elämääsi elää. Haluatko elää kuten Kalle Kuluttaja, ehkäpä huolettomana juuri nyt, mutta jatkuvasti epätietoisuudessa siitä, miten pärjäisit, jos jotakin odottamatonta tapahtuisi työllesi — sille ainoalle tulonlähteellesi. Vai haluatko elää kuten Sari, joka voi nukkua yönsä rauhallisin mielin tietäen, että hänen taloudessaan on vakaa pohja, joka ei horju helposti ja joka tuottaa jopa silloin, kun hän nukkuu.

Sinun valinta. Pidä kuitenkin huoli siitä, että valintasi on tietoinen.

Haluatko inspiraatiota oman ajattelutapasi ja kulutustottumustesi muokkaamiseen? Alla muutama hyvä kirjasuositus, josta saat inspiraatiota ja oivalluksia alkuun.

Gary Keller: The Millionaire Real Estate Investor *

Robert Kiyosaki: Rich Dad, Poor Dad *

Haluatko pysyä kartalla Kasvussa-blogin uusimmista päivityksistä? Klikkaa itsesi blogin Instagram-tilin tai Facebook-sivun seuraajaksi jo tänään!

Follow Rahamedia with Bloglovin

*Sisältää mainoslinkin

Huomioithan, että blogin tarkoituksena ei ole antaa sijoitussuosituksia tai -neuvoja. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta