Mikä on mielestäsi tärkein sijoituksesi? Tuleeko ensimmäisenä mieleen jokin konkreettinen sijoitus, kuten vaikkapa omistusasuntosi, kesämökkisi tai jokin desing-huonekalusi? Vai voisiko tärkein sijoituksesi olla kuitenkin jotain ei-materialistista, jotain mitä voi kehittää loputtomiin ja joka mahdollistaa ja edesauttaa kaiken tekemisen? Voisiko tärkein sijoituksesi olla siis sinä itse?

Itseensä sijoittamiselle ei ole esteitä

Itseensä sijoittaminen on aina mahdollista. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Kaikki mikä tukee omaa kehittymistä, osaamista, hyvinvointia ja jaksamista on kannattavaa sijoittamista. Itseensä sijoittaminen on investointi, joka ei mene koskaan hukkaan eikä sitä voi tehdä väärin. Jos et voi tällä hetkellä sijoittaa rahallisesti mihinkään, voit ainakin sijoittaa itseesi. Itsensä kehittäminen ei parhaimmillaan maksa mitään muuta kuin vähän aikaa ja vaivaa.

Sitä saat, mitä kehität

Kaikkia elämän osa-alueita on hyvä kehittää. Erilaista ja monipuolista osaamista, tietoja ja taitoja on kannattavaa hankkia. Jokaisessa asiassa ja taidossa on mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta. Mieti millaisia asioita haluat elämässäsi saavuttaa ja millaisia taitoja tarvitset niiden saavuttamiseksi. Sitten vain lähde reippaasti kehittämään itseäsi ja oppimaan lisää. Ehkäpä mielekkäintä on lähteä liikkeelle niistä asioista, joiden toivoisit ensimmäisenä parantuvan, tai jotka erityisesti sinua kiinnostavat. Nämä toiveet ja tavoitteet voivat olla mitä vain vaikkapa yleiskunnon ja jaksamisen parantamisesta rahataitojen ja kielipään kohentamiseen.

Millaisiin osa-alueisiin kannattaa sijoittaa ja millaisilla tavoilla sitten itseään ja omaa osaamistaan on mahdollista kehittää? Alla on listattuna mielestäni tärkeimmät neljä osa-aluetta, joihin investoiminen kannattaa ja vinkkejä niiden kehittämiseen.

1. Oman ammatillisen osaamisen kehittäminen

Kuten elämässä yleensä, niin erityisesti työelämässä ei oikein mikään ole enää kovin varmaa. Talouden syklisyys lisää epävarmuutta työmarkkinoilla ja se voi näkyä lisääntyneenä huolena omasta työpaikasta. Työelämän epävarmuus on lisääntynyt, ja jatkuvaa, kokoaikaista palkkatyötä tekevien osuus kasvaa entisestään. Myös työhön liittyvää irtisanomisen uhkaa kokee yhä useampi. Yhä vähemmän on ammatteja ja aloja, joissa voi olla “turvassa” eläkeikään saakka. Ei ole enää yhtä varmaa polkua, jota pitkin voi huolettomasti mennä eteenpäin. Vanha tapa ja ajattelumalli, jossa aluksi opiskellaan ja valmistaudutaan ammattiin, mennään töihin ja ollaan samassa paikassa, samalla koulutuksella eläkeikään asti, ei enää toimi. Ainakaan siihen ei kannata liikaa luottaa.

Jos sattuu käymään niin huonosti, että jää työttömäksi, voi olla vaikeampaa löytää uusi työ, jos tiedot ja taidot eivät ole enää ajantasaisia. Jos omaa ammattitaitoaan ei ole kehittänyt matkan varrella riittävästi, on todennäköisempää, että itseään pätevämpiä hakijoita löytyy enemmän, ja oma työllistyminen on silloin vaikeampaa. Onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään, miten oma ammattitaito vastaa nykypäivän vaatimuksia ja miten sitä voisi lisätä. Työ toki itsessään opettaa, mutta siihenkään ei pidä liikaa tuudittautua. Jos on tottunut tekemään työtä todella kapealla sektorilla ja osaamisalalla, silloin on pidettävä huoli sitten siitä, että on kyseisen alan asiantuntija. Asiantuntijuuden määrittely on hankalaa, mutta ehkä voi lähteä siitä liikkeelle, että miettii onko asiantuntijuuden tueksi riittävästi konkreettisia näyttöjä.

Pitää olla sen verran ammattiylpeyttä ja kunnianhimoa omaa työtään ja uraa kohtaan, että on valmis kehittämään itseään ja sijoittamaan aikaansa (ja ehkä hiukan rahaakin) omaan osaamiseensa. Toki, jos omaan uraan panostaminen ei millään tavalla kiinnosta, ei ehkä silloin voi olettaakaan kovin suurta palkkapussia, urakehitystä tai nopeaa työllistymistä.

Miten sitten kehittää omaa ammattitaitoaan?

  • Opiskele, kouluttaudu ja ole aktiivinen

Kaikenlainen opiskelu lisää ammattitaitoa ja auttaa siinä, että omat tiedot ja taidot vastaavat nykypäivää. Erilaiset koulutukset ja kurssit antavat myös paremman vaikutelman, sillä vapaaehtoinen kouluttautuminen kertoo siitä, että on valmis kehittämään itseään ja panostamaan omaan osaamiseensa. Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet kouluttautua ilmaiseksi. Virallisimpien tahojen koulutusten ja opintojen lisäksi on saatavilla monenlaista kurssia ja seminaaria, joissa omaa ammattitaitoaan voi kasvattaa.

  • Verkostoidu ja ole aktiivinen

Uteliaisuus ja aktiivisuus on hyvästä. Mitä enemmän tutkailet asioita ja seuraat mitä ympärilläsi tapahtuu, sitä enemmän huomaat tilaisuuksia oppia ja kehittyä.

Verkostoituminen on yksi mahtava tapa oppia toisilta ihmisiltä. LinkedIn ainakin on todella oiva paikka etsiä samoista asioista kiinnostuneita, joiden kanssa voi sparrailla ja pallotella erilaisia asioita. Kannattaa rohkeasti lähestyä sellaisia tyyppejä tai yrityksiä, joiden uraa kadehdit ja joilta haluaisit oppia. Ihmiset ovat pääsääntöisesti todella avuliaita, kunhan vain rohkenet kysyä apua.

sijoittaminen osakeisiin

Ammatilliseen osaamiseen panostaminen on fiksua. Se kertoo siitä, että arvostat itseäsi ja työtäsi, ja siitä, että olet valmis kehittymään.

Oma ammattillinen osaaminen on tärkeää, mutta ei tietenkään liikaa kannata identifioitua omaan työhön. Vaikka sinulta vietäisiin työsi pois, jää sinulle jäljelle kuitenkin oma ammattitaitosi ja osaamisesi. Ja mitä paremmalla tolalla ne ovat, sen helpompi on uudelleentyöllistyä.

On aivan pakko lisätä tähän loppuun vielä sellainen oma henkilökohtainen toive, joka erityisesti nyt tuntuu ajankohtaiselta. Toivoisin, ettei kukaan työtön kokisi häpeää työttömyydestään, sillä työn menettäminen on joskus ihan vain kiinni siitä, että on ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Työsi, työttömyyteesi tai tittelisi ei määrittele sinun ihmisarvoasi, eikä myös kenenkään muun.

2. Taloustaitojen kehittäminen

Miksi taloustaitojen kehittäminen kannattaa? Kaikkihan lähtee tietenkin itsestäsi ja siitä, mitä elämässäsi haluat. Jos et halua elää tavalla, jossa kaikki rahat hupenevat heti, eikä mitään jää säästöön tai sijoituksiin, on kehitettävä omia taloustaitojaan. Hyvät taloustaidot ovat yksinkertaisimmillaan sitä, että rahaa jää enemmän säästöön ja sijoituksiin kuin minkä verran rahoja kuluttaa.

Se, että tilillä on aina hieman löysää tuo mielenrauhaa ja turvaa. Taloudellinen varmuus tuo vapautta ja lisää mahdollisuuksia. Moni varmasti toivoo, että rahaa olisi riittävästi ja ainakin sen verran, että voisi elää suhteellisen huoletonta elämää ja tehdä asioita, joista nauttii ja että olisi mahdollisuutta toteuttaa unelmiaan. Hyvät taloustaidot ja kyky käsitellä rahaa ja sijoituksia on yksi osa-alue siinä, millaista elämänlaatua voi ylläpitää.

Tapoja kehittää omia taloustaitojaan on monia. Mahdollisuuksia on nykyään niin paljon, ettei se pitäisi olla ainakaan siitä kiinni. Netti on tulvillaan hyviä artikkeleita ja blogeja, on podcasteja ja Youtube-videoita, on kirjallisuutta, verkkokursseja ja erilaisia sijoitusryhmiä. Ei muuta kuin aiheesta opiskelemaan!

Täältä voit napata Rahamedian suositukset talousaiheisista podcasteista ja Youtube-videoista, sekä vinkkejä sijoituskirjallisuudesta.

3. Hyvinvoinnin kehittäminen

Jokainen varmasti tietää sen, miten oma jaksaminen ja hyvinvointi vaikuttaa kaikkeen. Ne asiat, jotka itselleen tuottavat aidosti hyvää oloa, ovat asioita, joihin kannattaa panostaa. Hyvinvointi koostuu henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. En ole mikään hyvinvoinnin asiantuntija, joten lainaan seuraavat vinkit ammattilaisilta. Olen itse tykästynyt Aki Hintsan ja Hintsa Performancen luomaan malliin, joka kulkee nimellä voimavaraympyrä tai paremman elämän ympyrä. Siinä hyvinvoinnin eri osa-alueiksi on lueteltu: fyysinen aktiivisuus, ravinto, uni ja palautuminen, biomekaniikka, henkinen energia ja yleinen terveys. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea lisää täältä.

Itse olen pyrkinyt panostamaan yhä enemmän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Olen käynyt yli vuoden mittaisen hyvinvointivalmennuksen, käyttänyt personal training-palveluita ja kouluttaudun säännöllisesti erilaisissa seminaareissa ja tapahtumissa sekä luen paljon. Koen, että kaikki niihin käytetty aika ja raha on tuonut minulle moninkertaisesti takaisin, muun muassa parempana jaksamisena, ilona ja energiana. Uskon, että kaikki panostus tulee myös sinulle moninkertaisesti takaisin.

4. Ajanhallintataitojen kehittäminen

En voinut olla nostamatta yhtä lempiaihettani tähän kokonaisuuteen. Jos tekemistä on paljon ovat hyvät ajan- ja arjenhallintataidot välttämättömiä. Elämä kun on tasapainoilua erilaisten tehtävien ja niistä palautumisen välillä. Arki on täynnä askareita, töitä, opiskelua, vanhemmuutta, harrastuksia ja kaikkea muuta mitä elämä eteemme heittää.

Hyvät arjenhallintataidot ja aikataulutuksen hanskaaminen helpottavat arkea ja vähentävät stressiä. Ajanhallinta on pohjimmiltaan arvojen hallintaa ja se mihin käytät aikaasi kertoo prioriteeteistasi. Jos haluat kehittää vaikkapa yllä mainittuja taloustaitoja, on sinun pystyttävä raivaamaan aikaa näiden taitojen opetteluun. Tiedot ja taidot eivät kehity itsestään vaan niiden eteen on tehtävä työtä.

Jos kaipaat konkreettisia vinkkejä ajan-ja arjenhallintaan, käy lukemassa aiempi postaukseni täältä.

Itsensä kehittäminen ei lopu ikinä

Itsensä kehittämisessä ei koskaan voi tulla valmiiksi. “The more you know, the more you know you don’t know”. Eli mitä enemmän opit, sitä enemmän huomaatkin, että on asioita mistä et vielä tiedäkään.

Kuitenkin mitä enemmän opit, sitä enemmän sinulle avautuu tilaisuuksia nähdä uusia mahdollisuuksia ja oppia lisää. Lisäksi mitä enemmän sinulla on tietoja ja taitoja, sen helpommin uskallat myös tarttua uusiin haasteisiin ja saavuttaa ja toteuttaa unelmiasi.

Itsensä kehittämistä ei kannata kuitenkaan ottaa liian vakavasti ja ajatella, että sen on oltava täysipäiväistä opiskelua ja jatkuvaa tiedon etsintää. Pienistä puroista syntyy valtava joki, niin myös itsensä kehittämisessä. Voit päivittäin ja pienissä asioissa tehdä valintoja. Esimerkiksi se käytätkö joka päivä yhden tunnin aikaa selatessasi keltaisten lehtien lööppejä ja kommentoiden turhien julkkisten edesottamuksia, vai käyttäisitkö saman ajan lueskellen vaikkapa LinkedInin feediä ja vaihtaen uraasi liittyviä näkemyksiä muiden ammattilaisten kanssa.

Tässäpä siis minun näkemyksiäni aiheesta itseensä sijoittaminen. Olisi mukava kuulla, miten sinä sijoitat itseesi? Tai millaisilla keinoilla itseensä kannattaa sijoittaa? Voit kommentoida tähän alas tai vaikkapa Instagramin puolella.

  • Etta

Mikäli haluat seurata blogini uusimpia päivityksiä sekä muita kuulumisia aiheisiin liittyen, niin tervetuloa seuraamaan minua Instagramiin. 🙂