Lapsesta yrittäjä? - Lue inspiroivia tarinoita nuorista yrittäjistä

Noin vuosi sitten 13-vuotiaalla pojallani oli paljon suunnitelmia, joihin tarvittiin rahaa. Kuukausiraha ei kaikkiin ostohaluihin riittänyt, joten ehdotin hänelle oman yrityksen perustamista, sillä 13-vuotias ei pääse vielä palkkatöihin. Sitä ei kauan tarvinut miettiä, kun liikeideat alkoivat jo raksuttaa päässä. Yrittäjyyskipinän syttymistä ja sitä matkaa on ollut mahtava seurata ja olen melko varma, että lapseni on yrittäjä myös aikuisena.

Voisiko myös sinun lapsestasi tulla yrittäjä? Lapsi oppii yrittäjyyden avulla tärkeitä taitoja ja tienaisi samalla taskurahaa. Omalla kokemuksellani voin lämpimästi suositella lapsen kannustamista yrittäjyyteen.

Pienestä ponnistaneet - koko perheen yrittäjyyskirja

Lasten yrittäjyydestä kiinnostuneille lukusuositukseni on Mikko Nurmisen ja Petteri Poukan koko perheen yrittäjyyskirja "Pienestä ponnistaneet". Kirja ilmestyy lokakuun alussa. Kirja on täynnä inspiroivia tarinoita lasten omista, menestyneistä yrityksistä. Kirjan kirjoittajat haluavat kirjan avulla osoittaa, että mitä tahansa voi saavuttaa, kunhan vain yrittää. Miten totta se onkaan!

Kirjassa kerrotaan mm. Boordigolf- nimisen yrityksen omistajan Viljamin inspiroiva tarina. Viljami loi menestyvän bisneksen käytettyjen golfpallojen ympärille ja asuu nyt isossa omakotitalossa 200 000 golfpallon kanssa.

Mikä olisi parempi tapa antaa lapselle hyvät eväät työelämään, kuin auttaa lasta perustamaan ihan oma yritys?
Mutta mennään sitten oman lapseni tarinaan.

Liikeideasta yritykseksi

Eli ensin tuli päätös perustaa jokin yritys. Liikeideaa alettiin hiomaan syksyisenä iltana ja nerokkaaseen lopputulokseen ei mennyt kauaakaan. Alkuun poikani tuskasteli, että mitä ihmettä hän muka voisi yrittää? Heti aluksi oli jo selvää, että yritystoimintaan otetaan kaveri mukaan, yhdessä tehden on paljon mukavampaa. Äidin ehdotukset haravointi- ja lumitöistä ei oikein saanut tulta alleen. Sitten ryhdyimme pohtimaan, mitä sellaisia taitoja pojilla jo on, joita voisi hyödyntää liiketoiminnassa?

Aika nopeasti lapseni hoksasi, että he ovat taitavia autonpesijöitä - olihan sitä tullut harjoiteltua jo vanhempien yrityksessä. Kaiken lisäksi autojen pesu ja siivous on ihan mukavaa hommaa ja vanhempien yrityksen toimitiloissa pystytään liiketoimintaa hienosti pyörittämään. Siitä se matka sitten lähti, R&O Autopesun yrittäjinä!

Yrityksen perustamiseen saimme apua 4H-yhdistykseltä. 4H-yhdistyksellä on valmis toimintamalli yrityksen perustamiseksi, jossa 13- 28- vuotias nuori voi perustaa oman liiketoiminnan. Siitä voi lukea lisää täältä. 4H-yhdistykseltä saa apua ja koulutusta sekä valmiit, hyvät ohjeet yrityksen vaivattomaan perustamiseen.

4H-yhdistyksen lisäksi muita kanavia yrityksen perustamiseen on muun muassa kouluissa tapahtuvat Pikkuyrittäjät- ja Nuori Yrittäjyys- toiminta. Lapsi ja nuori tarvitsee tietysti apua aikuisilta, mutta mikäs sen mukavampaa kuin sparrata lapsia onnistumaan yrittäjyydessä.

Mistä saadaan asiakkaat yritykselle?

Asiakaskunnan rakentaminen oli mielessä heti aluksi; ilman asiakkaita kun on mahdotonta tienata. Poikien liikeidea oli kuitenkin mahtava, koska jokaista autoa täytyy aina välillä pestä ja siivota. Syksyllä oli myös alkamassa renkaanvaihtosesonki ja ideoimme, että yritys voi tarjota pesujen lisäksi renkaanvaihtopalvelua - aikuisen valvonnassa tietysti. Näin saimme tarjottua isomman kokonaisuuden asiakkaille: auton voi tuoda ulkopesuun ja sisäsiivoukseen ja samalla saada talvirenkaat alle. Pojat lupasivat myös keittää kahvit asiakkaalle ja istuttaa hänet pesun ajaksi toimiston sohvalle tv:n ääreen.

Innokkaita sukulaisia ja tuttuja riitti asiakkaaksi heti alusta saakka. Pojat tekivät huolellista jälkeä ja erityisesti sisäsiivouksen jäljiltä oli ihana lähteä ajelemaan puhtaalla autolla. Sukulaisten ja tuttujen lisäksi meidän vanhempien yritys oli heti alkuun poikien isoin asiakas; olihan meillä lähes kymmenen autoa, joista joku aina likainen.

Liiketoimintaa ei kuitenkaan jätetty pelkästään sukulaisten varaan. Pojat laativat mainoksen ja perustivat Instagram-tilin. Mainosta jaettiin paikallisessa Facebook-ryhmässä ja sitä kautta saatiin lisää asiakkaita.

Töitä liikaa vai liian vähän?

Varsinkin renkaanvaihtosesonkina töitä on ollut melko paljon. Välillä taas on ollut todella seesteistä ja sekin on ollut pojille ihan ok. Panostamalla mainostamiseen hiljaisina aikoina, on töitä ollut aina sopivasti.

Lapsen yrittäjyydessä kannattaa miettiä erityisen tarkkaan lapsen jaksamista. Kuinka paljon töitä voi lapsi tai nuori tehdä, että samalla jää vapaa-aikaa riittävästi? Yrittäjyys ei saa olla hampaat irvessä kulkemista, vaan sen tulee olla riittävän helppoa ja mukavaa. Ihannetilanne on, että lapsi nauttii työstä, tekee sitä sen verran kuin itse haluaa ja tienaa samalla taskurahaa. Parasta yrittäjyydessä on ne opit, joita pystyy hyödyntää tulevaisuuden työelämässä.

Yrittäjänuorten omaa kertomaa

Lopuksi haastattelin vielä autopesuyrittäjiä heidän mietteistään yrittäjyydestä:

"Perustimme yrityksen, koska tarvitsimme rahaa. Liikeidea keksittiin siitä, kun toimistolla on niin hyvät tilat ja välineet. Autojen pesua olemme tehneet myös ennenkin, joten osasimme sen."

"Yrittäjyydessä on parasta se, ettei ole mitään tiettyjä työaikoja vaan voimme itse päättää, milloin teemme töitä."

Nämä ahkerat yrittäjät toimivat Pirkkalassa. Poikien Instagram-tilin kautta löytyy yhteystiedot, josta pesuaikoja voi tiedustella. Mitä luulet, hyötyisikö myös sinun lapsesi yrittäjyydestä?

Pienestä ponnistaneet - koko perheen yrittäjyyskirjan voit tilata täältä. Koodilla "rahamedia" saat 10 % alennuksen.

Essi

Edellinen
Edellinen

Osakesijoittamisen täsmävinkit

Seuraava
Seuraava

Avointa rahapuhetta - kurkistus sijoitussalkkuuni