Onko itsekästä ajatella rahaa, kun muualla soditaan?
Kuten varmasti koko muu maailma, myös minä olen ollut järkyttynyt ja kauhuissani Venäjän ja Ukrainan välisestä konfliktista. On ollut turhauttavaa seurata vierestä, miten tuhannet ja taas tuhannet ihmiset menettävät kotejaan, enkä itse voi täältä käsin tehdä oikein mitään muuta kuin lahjoittaa rahaa auttaville tahoille. Uutiset ja valokuvat erilleen revityistä perheistä ovat sydäntä särkeviä, ja voin vain yrittää kuvitella tuskan, mitä varmasti jokainen asevelvollisen miehen äiti tai puoliso Ukrainassa tuntee. Sodan ensimmäisten päivien ajan seurasin tiiviisti uutisia, mutta aika nopeasti vähensin sitä niin sanottua doomscrollausta, kun huomasin sen vaikuttavan minuun liian vahvasti. Nykyään luen uutiset maksimissaan kerran päivässä, aina en sitäkään. Haluan suojella itseni lisäksi myös perhettäni, koska uutisten tuoma ahdistus välittyy minusta heti käytökseni kautta lapsiin.
Kun sota alkoi, markkinat reagoivat siihen odotetulla tavalla – hurjalla syöksyllä. Kaikkein eniten osumaa otti sellaiset suomalaiset yritykset, joiden toiminta on suoraan riippuvainen Venäjästä ja sen tilanteesta. Tällaisia ovat esimerkiksi Nokian Renkaat, Fortum ja Finnair. Helsingin pörssi reagoi tilanteeseen vielä voimakkaammin mitää muualla maailmassa (Venäjää lukuunottamatta), koska se on niin kutsuttu reunamarkkina. Kriisin koittaessa ulkomaalaiset sijoittajat jättävät Helsingin pörssin herkemmin. Kuten moni muukin sijoittaja, myös minä näin heti, että kurssisyöksy tarjosi hyviä ostopaikkoja. Samalla koin asian kuitenkin ristiriitaisena, koska samaan aikaan kun toiset ovat hätää kärsimässä sodan jaloissa, minä riemuitsen hyvästä vaurastumisen paikasta. Ostin kuitenkin sekä arvo-osuus- että osakesäästötilille lisää osakkeita.
“Ei me voida lakata elämästä täällä Suomessa, vaikka Euroopassa onkin sota. Ennemminkin meidän täytyy varautua tulevaan entistä paremmin.”
Somessa huomasi nopeasti, miten eri tavalla ihmiset käsittelevät järkyttäviä asioita. Siinä missä joku ei halua lukea uutisia ollenkaan, joku toinen lukee kaiken mitä löytää. Joku lahjoittaa kaikessa hiljaisuudessa rahaa Unicefin tai muun avustusjärjestön kautta, kun taas joku toinen lähtee pakettiautolla hakemaan pakolaisia Suomeen. Kaikki vaihtoehdot ovat okei. Kenenkään ei mielestäni tarvitse jatkuvasti päivittää someen sotauutisia, eikä myöskään tarvitse jokaiseen stooriin tai kuvaan laittaa disclamieria, että tuntuu tyhmältä jatkaa omaa elämää ja töitä mutta tässä tällainen kaupallinen yhteistyö.
Ei me voida lakata elämästä täällä Suomessa, vaikka Euroopassa onkin sota. Ennemminkin meidän täytyy varautua tulevaan entistä paremmin! En usko, että sillä ostanko minä osakkeita vai en, on kovinkaan suurta merkitystä tietyn hallitsijan suunnitelmille. Se, että varautuu omaan tulevaisuuteen jatkamalla sijoitussuunnitelman noudattamista, ei sulje sitä tosi asiaa pois, että edelleen välittää sodan jalkoihin jääneistä ihmisistä.
Sijoittamista voi mielestäni ajatella myös kannan ottona asiaan. Pidän moraalisesti vääränä, tai ainakin hyvin, hyvin kyseenalaisena sitä, että päättää sijoittaa rahansa aseteollisuuteen, tai muihin sotimisella arvoaan nostattaviin kohteisiin. Se, että hakee rikastumista suoraan toisen hädän kustannuksella on oksettavaa, enkä pysty ymmärtämään sitä millään lailla. Samaan kategoriaan menee mielestäni tällä hetkellä venäläisiin yrityksiin sijoittaminen ylipäätään. Ainakaan itse en halua olla mitenkään tukemassa tietyn johtajan toimia.
Sen sijaan omaan tulevaisuuteen varautuminen näinä aikoina on kaikkea muuta kuin itsekästä. Minulle varautumiseen liittyy vahvasti myös oman taloudellisen tilanteen turvaaminen, ja sijoittaminen on yksi iso osa sitä. Haluan myös olla mukana tukemassa sellaisia yrityksiä, jotka tekevät hyväntekeväisyyttä. On ollut ilo huomata, miten moni yritys on lähtenyt mukaan lahjoittamaan rahaa. Ainakin S-ryhmä, K-ryhmä, Nordea ja Finalyson ovat ilmoittaneet lahjoittavansa satoja tuhansia euroja kriisiavustusta.